Olen luullut, etteivät kaupassa myytävät puruluut maistu Tehille. Kuinka väärässä olenkaan ollut. Se ei vain ole osannut syödä “valmiiksi kuollutta” luuta. Sen sijaan, kun leikimme metsästystä, se vaanii ja hyppii kohti metsähiirtä simuloivaa puruluuta. Avot, jo maistuu itse tapettu puruluu hyvälle ja niitä menee hurjia määriä.

Joskus Tehi tuo lattialta löytämänsä puruluun minulle ja pyytää “voisitko auttaa tappamaan tämän, jotta voisin sitten syödä sen?”. Toisinaan taas minä teen aloitteen, jotta saan sen hermostuneen käytöksen suunnattua uudelleen - syömiseen.

Tehillä on ollut ikävä tapa näykkäillä minua nilkoista, kun lähdemme lenkille - aina samassa kohdassa, kun olemme poistuneet kotipihasta.

Kun luin Leslie Dewitin uuden kirjan, aloin käyttää “Katso sitä” -temppua lenkeillä helpottaakseni vastaantulevien koirien ohittamista. Samalla opin itse tarkkailemaan koirani eleitä ja hermostuneisuuden astetta. Lisäksi otin käyttöön Leslien “Mene matolle” -tempun, jolloin Tehi oppi pysymään rauhallisena, kun itse valmistauduin lenkille.

Tänään kun menimme ulos, Tehi teki jotain aivan uutta. Se NUUSKAISI autoamme, joka on talon edessä.
Autoilu on Tehin ainoa pelko ja joudumme ohittamaan automme todella läheltä joka kerta, kun lähdemme lenkille. Se ei ole KOSKAAN ennen osoittanut mitään kiinnostuksen merkkiä autoa kohtaan, vaan on kulkenut sen vierestä jäykin jaloin. Koska olimme harjoitelleet “Katso sitä” -temppua, huomasin tämän uuden käytöksen ja palkitsin välittömästi kehulla ja namilla. Tehi nuuskaisi uudelleen! Ja tällä kertaa näykkäilyä ei pihalta poistuessa tullutkaan.

Tehi paljasti salaisuutensa: “En koskaan tiedä, aiotko laittaa minut tuohon autoon. Jännittää niin hirveästi, että voisin vaikka näykkäistä jotakuta!”

Tehi on selvästi perusolemukseltaan rennompi kuin aiemmin ja sen ansiosta se selviää paremmin jännittävistäkin tilanteista.

Paluumatkalla Tehi haisteli taas autoa ja tällä kertaa jo häntäkin heilui.

Thanks Leslie!

Ahmin kesällä jenkeissä julkaistun koirankoulutuskirjan:
Leslie McDevitt: “Control Unleashed, Creating a Focused and Confident Dog”.

Kirjan tarina tuntuu olevan se kaipaamani puuttuva pala, jota olen etsinyt juuri Tehin tyyppisen koiran kanssa elämiseen.

Vihdoinkin kirja, joka tunnustaa Tehille tyypilliset käytösmallit ja ongelmat, jotka niistä seuraavat. Siinä jopa luvataan, että koiran hermorakenne on mahdollista päivittää versiosta 1.0 versioon 2.0.

Esimerkki

Tehi ohittaa vastaantulevat koirat kauniisti, kun pyydän “ohi”. Mutta tarttuu nilkkaani ja ärisee, kun olemme kävelleet jonkin matkaa ja sanon “vapaa”. Se siis on toisaalta hyvin koulutettu - “kauniisti hihnassa” -kurssit eivät tunnu tarpeellisilta - ja toisaalta ulkopuolisten silmissä pelottava ja minun silmissäni ärsyttävä.

Leslien teoria on, että tällainen reaktiivinen koira haluaa itse varmistua tilanteen turvallisuudesta ja koska käsken sen ohitukseen TOKO-tyyliin minua tuijottaen, se kyllä tottelee, mutta samalla stressaantuu, koska ei pysty itse varmistumaan vastaantulijan aikeista. Lääkkeeksi Leslie tarjoaa “Katso sitä”-temppua eli koiralle opetetaan nopea vilkaisu, jolla se voi tarkistaa, mitä on tulossa ja kehutaan sen jälkeen myös normaalista seuraamisesta eli kontaktin palautumisesta ohjaajaan. Tuijottamaan jääminenhän tuskin on vastaantulijan mielestä kovin rauhoittavaa.

Ja uskomatonta, mutta totta, tämän tempun avulla ohitukset sujuvat nyt oikeasti mallikkaasti ja minun nilkkani ovat saaneet olla rauhassa.

Tehin rauhoittumisen kannustamana päätin taas aloittaa toko-harjoittelun. Lähinnä omaksi iloksi, ilman aikataulupaineita. Oppaaksi otin Salme Mujusen tuoreen reseptikirjan “Tie tottelevaisuusvalioksi”. Ensimmäinen harjoitus oli kontaktin pitäminen ohjaajaan - sitä olemme harjoitelleet pikkupennusta ja se kuuluu arkipäivän rituaaleihin, joten siirryin heti seuraavaan.

Tehtävä vaikutti yhtä helpolta: koira istuu rauhallisesti ohjaajan edessä niin lähellä, että leuka on vasten ohjaajan vatsaa (istuessa) tai jalkoja (seistessä). Yllätyksekseni Tehi ei tullut 15 cm lähemmäksi minua. Koska olemme harjoitelleet temppuja, se nopeasti oppi tökkäisemään kuonolla mahaani, mikä ei ollut lähelläkään tavoitetilaa.

Olemme nyt siis noin kuukauden ajan harjoitelleet lähellä oloa ja sivulle tuloa.

Mitä voi tehdä koiran kanssa, jos sitä ei voi enää kouluttaa? No - juosta tietenkin. Aloitin toukokuun lopussa lenkkeilyn Adidaksen aloittelijoille tarkoitetulla mainosohjeella - siis 1 minuuttia juoksua ja 1 minuutti kävelyä. Toista 10 kertaa. Seuraavalla kerralla kriteeri nousi: 2 minuuttia juoksua ja 2 minuuttia kävelyä. Toista 10 kertaa. Viidennellä kerralla, kun Tehi juoksi rauhallisesti edelläni juoksuliinassa, mietin kuinka hienosti harjoitusohjelma oli rakennettu ajatellen koiran totuttamista- aivan kuin suoraan naksutinkoulutuksessa käytettävästä keston lisäämisoppaasta. …. Vaan eihän Adidas, voinut tietää, että minulla on mukana koira. Resepti siis sopi minuun yhtä hyvin kuin koiraani.

Joka tapauksessa Tehi saa nyt pari kertaa viikossa aiempaa pidempiä ja vauhdikkaampia lenkkejä ja pitkäaikainen haaveeni lenkkikaverista on toteutunut.